Tamtron on johtava teollisten punnitusratkaisujen toimittaja pirstaloituneella Euroopan markkinalla.

Punnitusratkaisujen kasvun ajurit

  • Kansainvälisen kaupan kasvu ja sen tuomat säädökset
  • Automaatio ja tuotannon tehostuminen
  • Vähittäiskaupan kiihtyminen ja kasvu
  • Digitalisaatio
  • Punnitusratkaisujen lisääntyminen eri aloilla.

Tamtronin markkinan kasvua ajaa punnitustiedon yleistyvä käyttöönotto eri toimialoilla ja tiedon lisääntyvä hyödyntäminen eri käyttötarkoituksiin, kuten esimerkiksi laskutuksen pohjana. Tamtronin toiminta itsessään ei ole luvanvaraista, mutta Tamtron toimii toimialalla, johon kohdistuu lainsäätäjän asettamia määräyksiä, ja siten Tamtronin tuotteita koskee useat sekä Euroopan Unionin että kansallisella tasolla säädetyt lait ja määräykset.

Tamtronin kohdemarkkina

Punnitusjärjestelmien maailmanmarkkinoiden kooksi on arvioitu 4,5 miljardia euroa vuoteen 2022 mennessä. Markkinan odotetaan kasvavan 1,3 prosentin vuotuisella kasvuvauhdilla vuosina 2022-2027. Maantieteellisesti Pohjois-Amerikan punnitusmarkkinat ovat suurimmat, kattaen noin 39 prosenttia koko globaalista markkinasta. Tamtron toimii pääasiallisesti Suomessa, Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Euroopan markkinat kokonaisuudessaan kattavat noin 34 prosenttia punnitusratkaisujen maailmanmarkkinasta.  Tamtron on erikoistunut kehittyneisiin, tarkkoihin ja innovatiivisiin punnitusratkaisuihin kaikille merkittäville teollisuuden
aloille.

Kilpailu

Punnitusalan kilpailukenttä on hyvin pirstaloitunut. Toimialan kilpailukenttä koostuu komponentti- ja instrumenttitoimittajista, pelkän ohjelmiston toimittajista sekä erittäin kapean sektorin vaakatoimittajista.

Tamtronille lähimmät kilpailijat koostuvat Suomessa, Pohjoismaissa ja Pohjois-Euroopassa toimivista kilpailijoista. Nämä toimijat voidaan jaotella niiden tarjooman laajuuden sekä teknologiatuotteiden edistyksellisyyden mukaan. Tuotevalikoiman laajuudessa Tamtron erottuu selvästi kilpailijoistaan, sillä Tamtron
tarjoaa laajimman tuotevalikoiman liikkuvan kaluston sovelluksista raskaan kaluston sovelluksiin.
Merkittävimpiä toimijoita punnitusalalla ovat Tamtronin lisäksi Mettler Toledo, Rice Lake Weighing Systems, Avery Weigh-Tronix, Moba Corporation, Vishay Precision, Air-Weigh ja Weightron Bilanciai.