Yhtiön hallitus on asettanut seuraavat taloudelliset tavoitteet

Taloudellinen tavoite Vuonna 2027 orgaanisesti ja yritysostoin saavutettavat tavoitteet
Liikevaihto 96 milj. euroa
Kannattavuus EBITDA noin 16 % liikevaihdosta
Liikevaihdon vuotuinen kasvu 22 % CAGR 2021-27
Punnitusratkaisut Noin 63 % liikevaihdosta
Elinkaaripalvelut Noin 27 % liikevaihdosta
SaaS Noin 10 % liikevaihdosta

TULOSENNUSTE VUOSILLE 2022 JA 2023

2022

  • Tamtron arvioi liikevaihdon olevan noin 36 miljoonaa euroa tilikaudella 2022 (kasvua noin 23 prosenttia verrattuna tilikauteen 2021).
  • Tamtron arvioi käyttökatteen (EBITDA) olevan noin 13 prosenttia liikevaihdosta tilikaudella 2022.

2023

  • Tamtron arvioi liikevaihdon olevan 50-55 miljoonaa euroa tilikaudella 2023 (keskimääräistä vuotuista kasvua noin 14-19 prosenttia tilikaudesta 2021).

Ohjeistus tilikaudelle 2022 perustuu Tamtronin liiketoiminnan kehitykseen tammi–syyskuussa 2022 sekä vahvaan tilauskantaan syyskuun 2022 lopussa. Yhtiön tilikauden 2023 ohjeistus perustuu kuluvan vuoden toisen vuosipuoliskon positiiviseen tilauskehitykseen, toteutettujen yrityskauppojen vaikutukseen sekä orgaanisen kasvun ajureina kehittyvään SaaS- ja OEM-liiketoimintaan.