Koska elintarvikealan tulee kyetä ruokkimaan suomalaiset sekä normaali- että poikkeusolosuhteissa, kuin myös poikkeusolojen jälkeen, ei elintarvikkeiden tuotantoketjussa ole varaa epätäsmällisyyteen tai virheisiin. Punnitus- ja annostusjärjestelmän suunnittelussa ja toteutuksessa onkin huomioitava prosessin erityistarpeet huolella.
Tamtron toimittaakin koneita ja laitteita elintarviketeollisuuden prosessien kaikille osa-alueille alkaen raaka-aineiden vastaanotosta niiden siirtoon, annostukseen ja punnitukseen sekä lopputuotteiden pakkaamiseen. Tamtronin asiakkaina on esimerkiksi liha-, meijeri-, leipomo-, juoma- ja
makeisteollisuuden tehdaslaitoksia. Kymmenien vuosien kokemuksen elintarviketeollisuuden punnitus- ja annostusjärjestelmistä kartuttanut Jari Haraholma kertoo tässä artikkelissa aiheesta lisää.
Raaka-aineen vastaanotto
Tyypillisin laite, jolla vastaanotettavan raaka-aineen määrää mitataan, on autovaaka. Esimerkiksi viljan vastaanotossa käytetään yleensä summaavaa säiliövaakaa. Yleisesti ottaen tehdaslaitoksen käytössä voi olla irtomateriaalin vastaanottoon esimerkiksi hihnavaaka tai punnitussiilo, johon toimittaja puhaltaa materiaalin. Kaikki nämä menetelmät soveltuvat myös kaupalliseen punnitukseen. Koska laitos hankkii raaka-ainetta punnituksen perusteella, on punnituksen luotettavuus olennaisessa roolissa.
Raaka-aineen siirto tuotantolinjoille
Vastaanotetun raaka-aineen siilosta tai säiliöstä materiaali siirretään tuotantolinjoille tai autovaa’alta ensin säiliöön ja sieltä tuotantolinjoille. Linjoilla on yleensä pienemmät päiväsäiliöt tai massasäiliöiksi nimitettävät säiliöt, joissa on punnitus. Raaka-aineesta riippuen käytössä voivat olla myös ns. mollavaunut, joilla tavaraa liikutellaan lattiavaakojen kautta prosessiin. Myös hihnavaakaa voidaan käyttää punnitukseen siten, että raaka-aine saadaan mukaan annostusprosessin alkuun.
Raaka-aineiden annostus prosessiin
Annostus prosessiin tapahtuu annostussäiliöistä, jotka sijaitsevat vaaka-antureiden päällä tai vaihtoehtoisesti materiaali tuodaan vaunulla esimerkiksi vaakasillan päälle. Annostus toteutuu yleensä eräprosessina – hyvin usein reseptin mukaan. Prosessiin tarvitaan useita raaka-aineita, joista halutut määrät annostellaan tuotteen valmistusta varten reseptin mukaan. Myös jatkuva prosessi on mahdollinen, mutta elintarviketeollisuudessa se ei ole kovin yleinen.
Näytteenotto
Usein vastaanotetusta ja ainakin tuotantoon etenevästä materiaalista otetaan näytteet. Irtomateriaalista näytteet voidaan ottaa erilaisilla näytteenottimilla, joista ne siirretään laboratoriotutkimuksiin. Tähän tarkoitukseen Tamtron toimittaa laboratoriovaakoja.
Lopputuotteen pakkaaminen
Kun massat on saatu sekoitettua ja prosessi päätökseen, seuraa lopputuotteen pakkaaminen. Tamtronin yleisimmin pakkaamista varten toimittamat laitteet ovat suursäkityslinjoja. Pakkaamisessa voidaan käyttää myös purkituslinjoja nesteille tai laatikkopakkauslinjoja esimerkiksi makeisille. Ne ovat yleensä kuljettimilla olevia täyttölaitteita. Itse materiaalilaatikko tai kanisteri tuodaan ensin kuljetuslinjalla pakkauskohtaan, jossa se täytetään ja josta pakattu tuote jatkaa kuljetinlinjaa pitkin eteenpäin. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää myös robottilinjoja. Lähes kaikkia näitä linjoja koskee kaupallinen punnitus.
Tamtronilta ratkaisut lopputuotteen tarkistuspunnitukseen
Tuotteen pakkaus täyttää jo varmennusmääräykset eli se soveltuu kaupalliseen punnitukseen, mutta on olemassa tuotantotapoja, joissa lopputuote pakataan ennen varmennusmääräykset täyttävää punnitusta. Jos pakkauslaitetta ei ole varmennettu, on lopputuotteen hyväksyttyä toimitusta varten suoritettava vielä tarkistuspunnitus.
Tarkistuspunnituslaite tarkistaa, onko pakatun purkin tai laatikon paino sallituissa rajoissa. Mikäli ei, laite antaa siitä tiedon ja väärän painoinen pakkaus poistetaan linjalta. Laite voi tarkistaa myös laatikossa olevien tuotteiden kappalemäärän ja antaa tiedon virheellisestä täytöstä, mikäli esimerkiksi juomakorista puuttuu pullo. Lisäksi laite kykenee antamaan tiedon rikkoutuneista pulloista.
On olemassa myös tuotantotapoja, joissa jokaisen tuotteen paino siirretään ja kirjataan yläjärjestelmään ilman sille asetettuja rajoja. Tällöin jokainen pakkaus on myytävä punnituksessa todetun painon mukaan. Myös näissä tilanteissa puhutaan kaupallisesta punnituksesta.
Irtomateriaalin toimitus asiakkaalle
Kun on kyse irtomateriaalista, asiakkaalle toimitettava materiaali punnitaan yleisimmin ajoneuvovaa’alla. Viljaa punnittaessa voidaan käyttää summaavaa säiliövaakaa, mutta kyseessä voi olla myös siilopunnituksella varustettu lastausasema. Siiloista materiaali lastataan suoraan autoihin.
Tällaisessa toiminnassa on kyseessä kaupallinen punnitus, eli vaaoilla tulee olla EU-tyyppihyväksyntätodistus, konedirektiivin mukaiset ominaisuudet sekä CE-merkintä.
Asiantuntevaa modernisointipalvelua
Tamtron toteuttaa myös modernisointeja olemassa oleviin laitoksiin. Kyseessä voi olla esimerkiksi vanha suursäkitysvaaka, jossa vaakaelektroniikka on rikkoutunut, johon ei ole enää saatavilla uutta vastaavaa elektroniikkaa tai sen komponenteilla ole ajantasaisia EU-testisertifikaatteja.
Vaakaa voidaan toki käyttää niin kauan kuin se toimii, jolloin se voidaan myös varmentaa. Mikäli vaakaelektroniikka on kuitenkin rikkoutunut, tilanne muuttuu monimutkaisemmaksi. Silloin pelkästään uuden vaakapäätteen lisääminen ei takaa sitä, että vaa’alle saadaan hyväksyntä. Uudella vaakapäätteellä on kyllä EU-tyyppihyväksyntätodistus, mutta jos säkitysvaa’an komponentit ovat vanhat, niillä ei ole EU-testisertifikaatteja. Tällaisessa tilanteessa on hankittava sekä vaakapääte, että EU-testisertifikaatein varustetut komponentit. Näin vaaka voidaan hyväksyttää automaattiseksi täyttölaitteeksi.
Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa vanha pakkauskone, jolla hyväksyntää ei ole ehkä koskaan ollutkaan tai se toimii epävarmasti. Voi olla, että kone täyttää pakkauksen volumetrisesti, mutta ei gravimetrisesti. Tällöin vaihtoehtoina on uusia koko pakkauskone tai hankkia linjan jatkoksi tarkistusvaaka.
Elintarvikealan erityisvaatimukset
Kaikkien elintarvikealan laitoksissa huolto- ja asennustoimenpiteitä suorittavien henkilöiden pukeutumiseen, suojaustasoon, työturvallisuuteen ja hygieniaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Pääsääntöisesti koko Tamtronin kenttähenkilökunnalla on esimerkiksi hygieniapassit ja yhtiön periaatteisiin kuuluu, että elintarviketeollisuuden ratkaisujen parissa vuosihuoltoja toteuttavat aina nimetyt, salmonellatestauksessa käyneet henkilöt ja että laitoksiin mennään suorittamaan työtehtäviä vain muutenkin terveenä.
Laitteiden rakenteen suunnittelussa on tärkeää huomioida niiden soveltuvuus elintarvikkeiden käsittelyyn. Niissä ei esimerkiksi saa olla sellaisia reikiä tai koloja, joita on vaikeaa tai jopa mahdotonta puhdistaa. Lisäksi tasopinnoissa on oltava kallistukset, jotka estävät nesteen kertymisen niiden päälle.
Laitteiden valmistuksessa käytettävien materiaalien on oltava kestäviä, helposti puhdistettavia, ruostumattomia sekä kosteutta ja happoja kestäviä. Tietyissä prosesseissa teräspintojen tulee olla myös sähkökiillotettuja. Prosesseissa käytettävien kuljetinhihnojen ja ketjukuljettimien tulee olla myös elintarvikkeiden tuotantoon hyväksyttyjä niin materiaalien kuin rakenteidensa osalta.
Kattavaa palvelua elintarviketeollisuuden punnitustarpeisiin
Tamtron tarjoaa laitteiden lisäksi myös palveluita, kuten laitteidensa asennuksen, asennusvalvonnan, käyttöönoton, ensivarmennuksen, kunnossapidon ja määräaikaishuollon sekä tarvittaessa kalibroinnin. Tamtronin vaa´at ovat luonnollisesti liitettävissä myös digitaaliseen mScales-punnituspalveluun. Asiakkaille on tarjolla erilaisia sopimusmalleja, joista Tamtronin asiantuntijat kertovat mielellään lisää.
Tamtronin mittava kokemus erilaisista elintarvikealan prosesseista ja ongelmatilanteista takaa optimaaliset ratkaisut kaikkiin kohteisiin. Tamton tiedostaa ja huomioi tarkkuuden, toistettavuuden, luotettavuuden sekä hygienian varmistavan materiaalien ja laitteiden puhdistettavuuden ensiarvoisina seikkoina elintarviketeollisuuden järjestelmien suunnittelussa ja toteutuksessa.
Opas vaakojen ja punnitus-
järjestelmien suunnitteluun
Oppaamme tarjoaa suunnittelijoille ja punnitusjärjestelmän hankinnasta vastaaville tietoa ja neuvoa nykyaikaisen suunnittelun tarpeista ja siitä, miten punnitusjärjestelmästä saadaan kaikki tehot irti liiketoiminnan hyödyksi.
Kiinnostaako punnitustieto?
Tilaa uutiskirjeemme, ja saat sähköpostiisi muutaman kerran vuodessa ajankohtaista tietoa punnitus- ja annostusratkaisuista.