Remeo Oy on täyden palvelun ympäristöhuoltotalo, joka tarjoaa yrityksille ja kotitalouksille vastuullisia jätehuollon palveluita. Voimakkaasti uusiin ratkaisuihin investoivan yrityksen tavoitteena on minimoida ympäristöhuollon ja kierrätyksen haasteita, vähentää olemassa olevan jätteen määrää ja olla Suomen johtava uusiomateriaalien tuottaja.
Remeo hyödyntää toiminnassaan Tamtronin vaakalaitteita ja sopimuspalveluita. Viimeisimpänä se on ottanut käyttöönsä Tamtronin digitaalisen mScales-punnituspalvelun entistä edistyksellisemmän materiaalinhallinnan ja raportoinnin tueksi. Keskitetty punnitustiedon hallinta tukee sen valtakunnallista toimintaa.
Sopimusasiakkuus sujuvoittaa punnituspalveluiden keskittämistä
Tamtronin autovaakojen myyntipäällikkö Harri Brandt kertoo, että Remeolla on peräti 17 autovaakaa eri puolilla Suomea, mutta myös muita punnitusratkaisuja, kuten tasovaakoja.
”Yksi autovaaoista on peräisin 90-luvun puolelta ja muut ovat tuoreempia. Remeo on tehnyt hankintoja tasaisesti etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana. Vaakalaitteemme ovat hyvin pitkäikäisiä, mutta joihinkin vanhimmista on vaihdettu uusi vaakainstrumentti. Modernisoinnin avulla kerran hankituilla vaakalaitteilla voidaan vastata muuttuneisiin vaatimuksiin, mikä pidentää niiden elinkaarta entisestään.”
Autovaaoille, kuten kaikille kaupallisessa käytössä oleville vaaoille, tulee suorittaa kolmen vuoden välein määräaikaisvarmennus. Huolto toteutetaan vaaoille vuosittain, joista joka kolmas yhdistetään varmennuksen yhteyteen. Remeolla on Tamtronin kanssa palvelusopimus, joka kattaa autovaa’at sekä määräaikaisvarmennuksen osalta myös tasovaa’at.
”Mitä enemmän asiakkaalla on toimipisteitä ja vaakoja, sitä enemmän toimintaa helpottaa se, että palvelut toteutuvat kiinteällä kuukausihinnalla, eikä niitä tarvitse sopia jokaisen vaa’an osalta erikseen. Me aikataulutamme kaiken valmiiksi ja hyväksytämme sen asiakkaalla”, Brandt valottaa.
Palvelusopimus turvaa kriittisiä toimintoja
Brandt kertoo, että varta vasten Suomen leveysasteille suunnitellut Tamtronin vaakalaitteet ovat luotettavia säällä kuin säällä, mutta jos ongelmatilanteita kuitenkin ilmenee, sopimusasiakkuudesta on etua.
”Laitteen laadun ja huoltosopimuksen liitto tuo luotettavuutta bisneskriittisiin toimintoihin. Remeolla on käytössään service desk, eli he voivat soittaa suoraan huoltosopimusnumeroon, jossa heille vastaa Tamtronin kunnossapidon tekninen huoltohenkilö. Optiona vaakoihin on valittu kriittisyyden perusteella myös erilaisia vasteaikavaihtoehtoja, eli huoltohenkilö on vikapaikalla yleisimpien varaosien kanssa sovitussa aikaikkunassa.”
Hieman mukauttamistakin sopimukseen on tarvittu.
”Esimerkiksi Remeon Vantaan kierrätyslaitoksella aukioloajat ovat niin laajat ja punnituksia tehdään niin paljon, että vaakoja voidaan huoltaa vain öisin. Tämä ei palvelusopimuksiimme lähtökohtaisesti sisälly, mutta Remeolla se koettiin niin tärkeäksi, että sopimus laadittiin sen mukaisesti”, Brandt kertoo.
Keskitetty punnitustiedon hallinta tukee hajautettua toimintaa
Remeolla on toimipisteitä Oulusta Lappeenrantaan ja käytössään runsaasti punnitusratkaisuja. Kesään 2023 tultaessa yrityksen toiminnassa oli hahmottunut tarve yhtenäistää vaakajärjestelmät ja kyetä tarkastelemaan punnituksiin liittyvää tietoa valtakunnallisesti, ei vain toimipistekohtaisesti.
”Toiveissamme oli saada yksi järjestelmä yhdeltä palveluntarjoajalta, mihin Tamtronin digitaalinen mScales-punnituspalvelu oli kristallinkirkas vastaus”, Remeon toimitusjohtaja Panu Routasalo kuvailee.
Palvelun käyttöönotto toteutui portaittain toimipaikka kerrallaan. Routasalon mukaan keskitetty pilvipohjainen punnituspalvelu ovat osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.
“mScales mukautuu nopeasti sekä meidän että asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin, mikä auttaa ylläpitämään toimintamme notkeutta jätehuollon kaupallisessa markkinassa. Palvelu tuottaa läpinäkyvää ja tarkkaa dataa, mikä mahdollistaa tasalaatuisen palvelun kaikissa toimipisteissämme. Hoidamme nykyisin kaikki punnitusoperaatiomme mScalesin avulla ja hallinnoimme vaakojamme etänä Tampereelta käsin”, Routasalo toteaa.
Tamtronin etuina skaalautuvuus ja jatkokehitysmahdollisuudet
Remeo hyödyntää mScalesia toistaiseksi vain vaakapalveluna, mutta Routasalo näkee helposti skaalautuvalle digitaaliselle alustalle tulevaisuudessa muitakin käyttötarkoituksia. Taustalla on halu tuottaa asiakkaille entistäkin kattavampaa dataa kestävien jätehuoltoratkaisujen tueksi.
”mScales on edistyksellinen järjestelmä, joka tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia kuin tällä hetkellä hyödynnämme. Koska Remeokin on kiertotalouden edelläkävijänä enemmän kuin pelkkä jätteenkäsittelylaitos, haluamme tuottaa asiakkaille relevanttia dataa punnitustiedon kautta. Palvelu voi auttaa meitä esimerkiksi todentamaan asiakkaidemme kierrätysastetta ja hiilijalanjälkeä.”
Remeolla ollaan tyytyväisiä mutkattomaan yhteistyöhön Tamtronin kanssa ja erityisen arvokkaana on koettu molemminpuolinen oppiminen.
“Yhteistyö on sujunut kokonaisuudessaan erinomaisesti, sillä Tamtronin toiminta on hyvin joustavaa, nopeaa ja yhteistyöhön sitoutunutta. Esimerkiksi mScalesin käyttöönottoprojektissa oli varsin tiukka aikataulu, jota noudatettiin tarkasti. Parasta kuitenkin oli yhteistyön vastavuoroisuus – uskon, että kaikki oppivat paljon yhteisestä kehitystyöstä”, Routasalo iloitsee.
Tamtron mScales – Digitaalinen punnituspalvelu
Vie teollinen punnitus digiaikaan Tamtron mScalesin avulla.
Tamtronin sopimusasiakkaana saat nopean tarpeen huoltotoimenpiteet ajoneuvo- ja junavaaoillesi. Lisäksi meille kunnostettavaksi lähetettäville vaaoille on tarjolla asiantunteva tehdashuolto.
Edistykselliset ja luotettavat digitaaliset palvelut tarjoavat pääsyn reaaliaikaisiin punnitustietoihin mistä ja milloin tahansa (24/7) pilvipalvelun tai ERP-yhteyden kautta. Se helpottaa materiaali- ja työvirtojen, tilausten ja laskutuksen hallintaa.
Kauttamme saat sekä ensivarmennuspalvelut kaupallisessa käytössä oleville vaaoille että lakisääteiset määräaikaisvarmennukset.
Kiinnostaako punnitustieto?
Tilaa uutiskirjeemme, ja saat sähköpostiisi muutaman kerran vuodessa ajankohtaista tietoa punnitus- ja annostusratkaisuista.