Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) tuottaa kunnallisia vesi- ja jätehuollon palveluita sekä ympäristötietoa pääkaupunkiseudun asukkaille. Kuntayhtymä on Suomen suurin vesi- ja ympäristöalan toimija ja luottaa punnitustarpeissaan Tamtroniin. Kumppanuus on antanut hyvät edellytykset punnitusratkaisujen oikea-aikaiseen modernisointiin, mistä tuorein esimerkki on muuttuneisiin lainsäädännön vaatimuksiin vastaava digitalisointi. 

“Meillä on takana pitkä ja antoisa historia Tamtronin kanssa, sillä olemme tehneet yhteistyötä jo yli kaksikymmentä vuotta. He toimittavat meille vaakajärjestelmät ja niihin liittyvät palvelut ja viimeisimpänä hankkeena lanseerasimme digitaalisen mScales-punnituspalvelun”, HSY:n käyttöinsinööri Anna Nevalampi kertoo.

Laadukkaat laitteet ja vankka kokemus mahdollistavat kustannustehokkaan modernisoinnin

Auto- ja junavaakojen huoltosopimusten myyntipäällikkö Harri Oittinen toteaa, että HSY:n asiakkuus on erinomainen esimerkki siitä, kuinka laitteiden kestävyys ja täyden palvelun punnitustalon monipuolinen osaaminen pidentävät ratkaisujen elinkaarta.

”HSY:n autovaaoista neljä on otettu käyttöön alun perin jo 90-luvulla ja modernisoitu yhteistyömme aikana. Asiakkaalla on käytössään myös eräs Ruotsista toimitettu autovaaka, jonka kunnossapitoon ja korjauksiin sen toimittaja ei kyennyt. Modernisoimme sen Tamtronin vaa’aksi ja otimme sen oman huoltomme piiriin.”

”Asiakkaalle on merkittävää etua siitä, että kerran hankittuja vaakoja voidaan päivittää ja digitalisoida, eikä kaikkea tarvitse laittaa aina alusta saakka uusiksi esimerkiksi tehokkuusvaatimusten tai asetusten muuttuessa”, Oittinen tähdentää.

Punnitusratkaisujen modernisointi saa parhaat lähtökohdat palvelusopimuksesta

HSY:llä on Tamtronin kanssa pro-tasoinen palvelusopimus, joka sisältää esimerkiksi nopeat vasteajat ongelmatilanteissa. Oittinen toteaa, että sopimuksen keskeisimpiä etuja asiakkaalle ovat ennakoitavuus ja huolettomuus.

”Palvelusopimuksella vastuun rajaa voidaan siirtää asiakkaan kanssa haluttuun pisteeseen. Me voimme huolehtia vaa’oista ja olla yhteydessä vuosihuolloista ja määräaikaisvarmennuksista, jotta asiakkaan ei erikseen tarvitse.”

Sopimusasiakkuudessa Tamtronille muodostuu erinomainen käsitys asiakkaan punnitusratkaisujen tilasta, mikä mahdollistaa paitsi korjaus- ja varaosatarpeiden ennakoinnin myös oikea-aikaisen modernisoinnin.

”Meillä on tarkka huoltohistoria, keräämme laitteiden elinkaariarviot ja huolehdimme raportoinnista. Tämä antaa meille hyvät edellytykset suositella toimenpiteitä, joilla punnituksesta saadaan enemmän tehoja irti järkevin kustannuksin. Näin asiakas pääsee ennakoimattomista rikkoutumisista aitoon elinkaaren hallintaan ja mahdolliset modernisointi- ja digitalisointitarpeet voidaan ottaa huomioon tulevissa budjeteissa”, Oittinen avaa.

Digitaalinen punnituspalvelu tehostaa koko organisaation toimintaa

HSY:n tarve siirtyä digitaaliseen punnituspalveluun muodostui, kun sen käytössä ollut vanha vaakajärjestelmä ei olisi enää vastannut jätelain asettamia raportointivelvoitteita. Tämän haasteen ratkaisemiseksi kuntayhtymä otti käyttöönsä Tamtronin mScales-punnituspalvelun.

Palvelun piirissä on nyt 10 autovaakaa ja muita punnitusratkaisuja. Anna Nevalammen mukaan siirtymä oli HSY:lle mittava projekti, jonka ansiosta kuntayhtymä on kuitenkin onnistunut kehittämään toimintaansa merkittävästi ja helpottamaan arkeaan monin tavoin.

”Meillä on kaksi eri toimipistettä, joissa käytössämme on erilaisia vaakajärjestelmiä ja pyöräkuormaajien punnitusratkaisuja. mScalesin avulla kykenimme integroimaan kaikki järjestelmät yhteen tietokantaan, mikä on sujuvoittanut tiedon hallintaa koko organisaatiossamme.”

Punnitustiedon hallintaa reaaliajassa

Nevalammen mukaan Tamtronin digitaalinen punnituspalvelu on tuonut HSY:n toiminnan nykyaikaan, ja auttanut ennen kaikkea tehostamaan vaaka-asemien toimintaa.

”Aiemmin keräsimme varastonhallinnan dataa erilaisiin Excel-taulukoihin ja käytössämme olivat paperiset siirtoasiakirjat. Nyt tiedot tallentuvat automaattisesti pilvipalveluun ja punnitustiedon hallinta on integroitu laskutusjärjestelmäämme. Kaikki tämä vähentää manuaalisen työn virheitä ja tekee niin varastonhallinnasta, raportoinnista kuin laskutuksesta sujuvaa ja luotettavaa.”

mScalesin myönteiset vaikutukset näkyvät myös HSY:n sidosryhmien arjessa. Automatisoidun punnituspalvelun ansiosta resursseja on vapautunut manuaalisesta punnitustyöstä muihin olennaisiin tehtäviin organisaation sisällä. Asiakkaiden näkökulmasta uudistus on puolestaan merkittävä esimerkiksi siksi, että he voivat nyt kirjautua digitaaliseen palveluun ja seurata omia kuormiaan reaaliajassa.

“Voin vilpittömästi suositella mScalesia myös muille alalla toimiville. Se on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi meille, kuljettajillemme ja asiakkaillemme. Palvelu on täysin muokattavissa vastaamaan asiakkaiden tarpeita, ja kehitämme sitä jatkuvasti yhteistyössä Tamtronin kanssa. mScalesin käyttö on helppoa, ja se tuottaa luotettavaa dataa materiaalivirtojen hallintaan ja ympäristöjohtamiseen”, Nevalampi tiivistää.

Tamtron mScales – Digitaalinen punnituspalvelu

Vie teollinen punnitus digiaikaan Tamtron mScalesin avulla.

Palvelut
Huolto ja kunnossapito

Tamtronin sopimusasiakkaana saat nopean tarpeen huoltotoimenpiteet ajoneuvo- ja junavaaoillesi. Lisäksi meille kunnostettavaksi lähetettäville vaaoille on tarjolla asiantunteva tehdashuolto.

Digitaaliset palvelut

Edistykselliset ja luotettavat digitaaliset palvelut tarjoavat pääsyn reaaliaikaisiin punnitustietoihin mistä ja milloin tahansa (24/7) pilvipalvelun tai ERP-yhteyden kautta. Se helpottaa materiaali- ja työvirtojen, tilausten ja laskutuksen hallintaa.

Ota yhteyttä
Harri Oittinen
Myyntipäällikkö, auto-ja junavaakojen huoltosopimukset
Aleksi Sipilä
Myyntipäällikkö, Digitaaliset palvelut mScales