Metsäsairila Oy on Etelä-Savossa toimiva Mikkelin kaupungin omistama jätehuoltoyhtiö, jonka perustehtävänä on jätelain mukaisen kunnan vastuulla olevan jätehuollon järjestäminen. Yhtiöllä on lajittelu- ja kierrätyskeskus sekä kolme pienjäteasemaa. Vuonna 2021 alueelle valmistui sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita palveleva kierrätyshalli Kieppi, josta löytyvät omat lajittelupisteet erilaisille jätteille. Jätehuollon keskittäminen alueelle lisäsi materiaalivirtoja, ja yhtiö tarvitsi tehokkaita, moderneja punnitusratkaisuja niiden sujuvaan hallitsemiseen.
Tamtron (Tamtronin Lahden yksikkö, entiseltä nimeltään Lahti Precision) toimitti Metsäsairilalle uuden HCT-ajoneuvojen punnitukseen soveltuvan autovaa’an, ja samalla vanhempi autovaaka modernisoitiin vastaamaan nykyisiä vaatimuksia. Yhtiön aiempi punnitusjärjestelmä oli tullut tiensä päähän, ja vaakahankinnan yhteydessä yritys halusi päivittää uuden nykyaikaisemman ohjelman. Vaa’at ja alueen kolme pyöräkuormaajaa liitettiin Tamtronin digitaaliseen mScales-punnituspalveluun, jonka avulla yhtiö sai toimintaansa joustavuutta ja tehosti resurssien käyttöä.
Uusi autovaaka ja digitaalinen punnituspalvelu
Metsäsairilalla on käytössään kaksi Tamtronin autovaakaa. Uusi kolmesiltainen HCT-vaaka sijaitsee alueelle saavuttaessa, joten liikennöinti on sujuvaa kaikille osapuolille. Suuremmat kierrätysasemalle tulevat kuormat kulkevat usein autovaakojen punnituksen kautta joko halliin jätteiden lajitteluun tai suoraan alueen penkoille. Pitkä vaakasilta mahdollistaa punnituksen myös niin sanotuille superpitkille rekoille yhdellä pysähdyksellä, mikä nopeuttaa punnitusprosessia huomattavasti.
Alueella sijaitseva aiemmin hankittu autovaaka on myös Tamtronin toimittama. Autovaaka modernisoitiin vastaamaan nykyisiä tarpeita ja vaatimuksia ja liitettiin digitaaliseen mScales-punnituspalveluun. Autovaa’alta poistettiin kuljettajien käyttämät fyysiset päätelaitteet, ja kentälle jäivät ainoastaan pitkän elinkaaren betonisillat, anturit sekä laadukas vaakaelektroniikka, joka vähentää autovaakaan kohdistuvia vikoja ja lisää sen toimintavarmuutta ja tehokkuutta. mScales poistaa manuaalisen työn, kun kuorman punnitus tapahtuu mobiililaitteella kuljettajan toimesta. Vaakaoperaattorin työpanosta vapautuu näin muihin työtehtäviin ja riskit inhimillisiin virheisiin saadaan minimoitua.
mScales tehostaa materiaalivirtojen hallintaa kierrätysasemalla
Merkittävää etua yhtiölle on myös digitaalisen mScales-punnituspalvelun mahdollistamasta mobiilipunnituksesta. Mobiilipunnitus vapauttaa punnitusoperaattoreiden työaikaa muihin tehtäviin ja kuskit voivat hoitaa punnitukset itsenäisesti mobiililaitteilla. ”Vapautuva resurssi on voitu käyttää muihin töihin, joten olemme saavuttaneet kustannussäästöjä”, kertoo Metsäsairilan käyttöpäällikkö Olli Siekkinen.
mScalesin lisämoduuleihin kuuluvan portinohjaustoiminnon avulla kierrätysalueen portit voi avata etäohjauksella. Portinohjaus onnistuu myös kuormaajan kuskilta suoraan hytistä käyttämällä mScalesia mobiilina. Portinohjausjärjestelmän avulla kierrätysalueelle on saatu joustavat aukioloajat ja taattu sujuva liikkuminen. Etenkin talvella, kun kierrätysalueen autovaakoja pidetään puhtaana lumesta, joustava liikkuminen alueella on tärkeää.
Autovaaka toimii Metsäsairilalle myös markkinavaakana, sillä yhtiö myy punnitusta palveluna muille yrityksille. Vaaka sijaitsee julkisen tien varressa, joten sijainti on pelkästään punnitukseen tulevien autojen kannalta looginen. Alueella käy ulkopuolisia punnitsijoita, ja mScalesin avulla yritys pystyy tarjoamaan myös heille vaakauspalveluja. ”Voimme antaa vakitoimittajillemme punnituskoodit. Näin alueelle pääsy on vapautunut, eivätkä toimitukset ole sidottuja meidän aukioloaikoihimme”, Siekkinen kiteyttää.
Vuonna 2022 käyttöönotettu, Ympäristöministeriön vaatimuksen mukainen sähköinen siirtoasiakirja sähköisillä allekirjoituksilla varmennettuna, saadaan myös helposti suoraan mScalesista. Erillisiä paperitulosteita ei enää tarvita, ja tiedot siirtyvät viranomaisrekisteriin ajantasaisina ja virheettöminä.
mScalesin jatkuva kehitys auttaa asiakkaita
mScalesin valintaan vaikutti se, että digitaalista punnituspalvelua kehitetään jatkuvasti.
”Kunnallisena toimijana joudumme tietenkin harkitsemaan eri toimittajien valintaa. Valitsimme mScalesin, koska sain vakuuttavan kuvan asiakaspalvelusta ja myynnistä. Koin, että toiminta sopii nimenomaan meille ja luotin projektin toteutumiseen. Yhteyshenkilön roolissani yhteistyömme on ollut joustavaa. mScalesin etuna on myös jatkuvasti kehittyvä palvelu.
mScales-tiimistä on meille määriteltynä oma yhteyshenkilö, joka helpottaa yhteydenpitoa. Hän tietää tarpeemme ja ongelmamme ja pystyy vastaamaan nopeasti kysymyksiimme. Pitkä kokemus Tamtronin kanssa niin sanotusti käänsi vaa’an teidän puolelle!”, summaa Siekkinen.
Huoltosopimus lisää vaa’an toimintavarmuutta ja käyttöikää
Tamtron tarjoaa Metsäsairilalle myös vaakalaitteiston elinkaaren huomioivaa jatkuvaa huoltopalvelua. Autovaaka palvelee parhaimmillaan luotettavasti koko pitkän elinkaarensa ajan ja vaa’an pitkäikäinen toiminta taas edellyttää, että vaa’an huolloista ja varmennuksista huolehditaan säännöllisesti.
Metsäsairila on varmistanut autovaakojensa koko elinkaaren aikaisen tehokkaan käytön huolto- ja kunnossapitosopimuksella, jolloin määräaikaishuollot, tarkastukset, varmennukset ja kalibroinnit sekä niiden aikatauluttamiset jäävät Tamtronin asiantuntijoiden vastuulle, eikä varaosien saatavuudesta tarvitse kantaa huolta.
Tamtron osti Lahti Precisionin liiketoiminnan vuonna 2023. Toiminta jatkuu Tamtron-brändin alla.
Tamtron mScales – Digitaalinen punnituspalvelu
Vie teollinen punnitus digiaikaan Tamtron mScalesin avulla.
Kiinnostaako punnitustieto?
Tilaa uutiskirjeemme, ja saat sähköpostiisi muutaman kerran vuodessa ajankohtaista tietoa punnitus- ja annostusratkaisuista.