Kun teollisuudessa myydään esimerkiksi terästä tai kalliomursketta, määrittyy materiaalin hinta tyypillisesti painon mukaan. Periaate on täysin sama kuin kuluttajille arkipäiväisessä hedelmien punnitsemisessa ruokakaupassa. Aina kun punnitustulosta käytetään tällä tavoin tuotteen tai palvelun hinnan määrittämiseen, on punnitus kaupallista ja siinä hyödynnettävä vaaka kaupallisessa käytössä.
Jotta sekä myyjä- että ostajaosapuoli voivat varmistua siitä, että hyödyke ja raha vaihtavat omistajaa oikeassa suhteessa, tulee punnitusvälineen tarkkuudesta voida varmistua. Toisin sanottuna käytettävän vaa’an tulee olla varmennettu kaupalliseen käyttöön. Esimerkiksi teollisuudessa törmätään kuitenkin toisinaan tapauksiin, joissa normaali prosessivaaka on hankittu kaupallisiin tarkoituksiin ymmärtämättä, että sitä varten punnitusratkaisun tulisi olla yläjärjestelmäliityntöjä myöten kaupalliseen käyttöön hyväksytty.
Pitkän ja monipuolisen kokemuksen annostus- ja punnituslaitteiden huolto- ja kalibrointipalveluista kartuttanut Tamtronin Service Business manager Jari Brandt kertoo lisää kaupallisen punnituksen erityspiirteistä tässä artikkelissa.
Kaupallisen punnituksen säädökset ja tekniikka kehittyvät alati
Tarve kaupankäynnin kohteen painon tarkalle mittaamiselle on hyvin vanha. Perusasiat ovatkin säilyneet historian saatossa muuttumattomina ja punnitus kaiken aikaa tärkeänä kaupankäynnin kulmakivenä. Vaakoihin liittyvä tekniikka on kuitenkin kehittynyt kovaa vauhtia, minkä seurauksena on ollut tärkeää päivittää myös punnitusta ja vaakoja koskevia lakeja ja säädöksiä.
Suomessa toimittiin pitkään vuoden 1965 vakauslain mukaan, mutta 2000-luvulle tultaessa tarve sen päivittämiselle kasvoi. EU-direktiivien uudistumisen myötä myös kotimainen mittauslaitelaki 707/2011 sekä siihen liittyvät asetukset saatiin päivitettyä vastaamaan ajan vaatimuksia. Tulevina vuosina laadittiin lisää kotimaisia asetuksia kuin myös uudet direktiivit 2014/31EU (NAWID) ja 2014/32/EU (MID). Vuoden 2016 kuluessa direktiivien vaatimukset saatiin viimein yhtenäistettyä Suomen lain kanssa muutoslain 1138/2016 turvin, ja ne astuivat voimaan 1. tammikuuta 2017.
Sekä punnitukseen liittyvät säädökset että tekniikka kehittyvät kuitenkin jatkuvasti. Teknologia edistyy ja digitalisoituminen mahdollistaa tuotantotietojen uudenlaisen käsittelyn ja hyödyntämisen tarjoten yrityksille uusia keinoja tehdä toiminnastaan entistä tehokkaampaa ja tuottavampaa. Punnitustietojen hallinta onkin mahdollisesti lähempänä nykypäivän digitalisaation ydintä kuin äkkiseltään ajattelisi. Sen vuoksi on erittäin tärkeää ottaa punnitustietojen käsittely huomioon jo siinä vaiheessa, kun järjestelmäkehitystä ryhdytään suunnittelemaan.
Kaupallinen vaaka täyttää lait ja direktiivit
Mikä tahansa vaaka ei sovellu kaupalliseen käyttöön, vaan sitä varten vaa’an rakenteen ja toiminnan tulee täyttää tietyt kriteerit, jotka määräytyvät lakien, direktiivien sekä monien muiden normien mukaan. Kaupalliseen käyttöön tarkoitettuun vaakaan liittyvän automaation suunnittelu ja toteutus ei myöskään ole yhtä suoraviivaista, vaan vaatii laissa esitetyn vaatimustenmukaisuusolettaman täyttymiseksi tavanomaista prosessivaakaa huomattavasti laajempaa asiantuntemusta.
Mikäli edellä mainittuja seikkoja ei ole huomioitu, johtuu se usein siitä, että punnitusjärjestelmän toteutus on jakautunut useiden toimijoiden harteille. Mikäli vaa’an tai punnitusjärjestelmän toteutuksessa yksi yritys toimittaa punnituskomponentit, toinen mekaniikan ja kolmas automaation, ei mikään yrityksistä kykene välttämättä edes teoriassa ottamaan vastuuta sekä vaakojen mekaanisesta toiminnasta että kaupallisten vaakojen säädösten noudattamisesta, mikäli niitä ei ole alusta saakka kokonaisvaltaisesti huomioitu. Siksi kattavat palvelut aina tarvekartoituksesta ylläpitopalveluihin tarjoava Tamtron on turvallinen valinta sekä prosessi- että kaupallisten vaakojen toimittajaksi.
Kaupallinen vaaka tulee varmentaa säännöllisesti
Kaupallinen vaaka tulee ennen käyttöönottoa ensivarmentaa, mikä tarkoittaa varmistumista sen soveltuvuudesta kaupalliseen käyttöön. Tamtronin lisäksi ensivarmennusoikeudet löytyvät Suomessa vain muutamilta toimijoilta.
Vaikka vaakoja on syytä huoltaa ja kalibroida joka tapauksessa säännöllisesti, kaupallisille vaaoille tulee suorittaa lakisääteinen varmennus kolmen vuoden välein. Viimeisimmän ja seuraavan varmennuksen ajankohdat tulee olla merkittynä selkeästi sekä vaakaan että erilliseen dokumenttiin.
Varmentamisesta on myös käytännön hyöytä. Kun käytetään varmennettua vaakaa, voidaan varmistua siitä, että se on testattu viranomaisen toimesta riittävän tarkaksi, se toimii oikein ja sen antamia punnitustietoja voidaan käyttää laskutuksessa. Vaakojen varmennuksen, eli vakauksen, suorittaa Suomessa valvovana tarkastusviranomaisena Kiwa Inspecta Oy. Tamtronin asiantuntijat antavat mielellään lisätietoja niin kaupalliseen käyttöön soveltuvista vaaoista kuin niihin liittyvistä varmennuksista.
Opas vaakojen ja punnitus-
järjestelmien suunnitteluun
Oppaamme tarjoaa suunnittelijoille ja punnitusjärjestelmän hankinnasta vastaaville tietoa ja neuvoa nykyaikaisen suunnittelun tarpeista ja siitä, miten punnitusjärjestelmästä saadaan kaikki tehot irti liiketoiminnan hyödyksi.
Kiinnostaako punnitustieto?
Tilaa uutiskirjeemme, ja saat sähköpostiisi muutaman kerran vuodessa ajankohtaista tietoa punnitus- ja annostusratkaisuista.