Väylävirasto on hyödyntänyt Tamtronin WILD-rautatievaakoja jo vuosikymmenen ajan, ja Tamtron on huolehtinut yhdessä asiakkaan kanssa myös vaakalaitteiden huollosta ja ylläpidosta. Viime vuonna yhteistyö syveni, kun aiempi kunnossapitosopimus laajeni ylläpitosopimukseksi, joka kattaa entistä laajemmat huolto- ja ylläpitopalvelut.
Ensimmäiset laitteet asennettiin Väyläviraston testikäyttöön noin kymmenen vuotta sitten. Projektipäällikkö Esa Herranen Väylävirastosta kertoo: ”Alkuperäiseen testiin osallistui useampia laitevalmistajia sekä vastaavia tuotteita maailmalta. Ensisijaisesti Väylävirasto etsi laitetta lovipyörien tunnistamiseen. Tuotteita vertailtiin ja testattiin Suomen kenttäolosuhteissa ja eri vuodenaikojen haasteet käytiin läpi. Kattavan testijakson jälkeen vaakojen ominaisuudet, toiminta ja ylläpito sekä laitteiden hankintaan ja ylläpitoon liittyvät kustannukset arvioitiin.
Päädyimme valitsemaan Tamtronin palvelut ja tuotteen, ja he saivat toimitettavakseen ensimmäiset kuusi lovipyörän tunnistuslaitetta. Epäpyöreyden mittaus sekä punnitusominaisuudet ovat tulleet laitteisiin jatkuvan kehityksen tuloksena varsinaisen käytön myötä.”
Vaakalaitteiden ylläpitosopimus oli luonnollinen jatkumo yhteistyölle
Vuoden 2021 alusta Väylävirasto ja Tamtron tekivät ylläpitosopimuksen rautateille asennettujen laitteiden huollosta ja ylläpidosta. Sopimus on viisivuotinen, ja se kattaa kaikki normaalit määräaikaishuollot, varaosat sekä vasteajan mahdollisille vikatapauksille.
”Sopimus antaa jopa elinkaarilupauksen, jossa Tamtron takaa laitteiden olevan viiden vuoden päästä vastaavassa toimintakunnossa kuin sopimuksen allekirjoitushetkellä”, kehuu Herranen.
Tamtronin autovaakavarmennuksista ja kunnossapitosopimuksista vastaava Harri Oittinen kertoo, että ylläpitosopimus oli luonnollinen jatke yhteistyölle Väyläviraston kanssa:
”Meillä on laitteista tarkat tiedot vuosikymmenen ajalta. Tunnemme huoltokohteet, ja pystymme huolehtimaan laitteistojen kokonaiselinkaaren ylläpidosta laadukkaasti. Lisäksi meillä on jo maan kattava huolto-organisaatio.
Lähtökohtana ylläpitosopimukselle oli selkeyttää aiempaa kunnossapitosopimusta niin, että teemme asiakkaalle kaiken mahdollisimman helpoksi. Esimerkiksi luvanottajan varaaminen rautatietyömaalle huoltokäynnin ajaksi oli aikaisemmin asiakkaamme vastuulla. Nyt kaikki töiden järjestelyt laitteiden osilta kuuluvat meille. Tämä selkeyttää molempien osapuolten vastuita huomattavasti ja vältymme päällekkäisyyksiltä.”
Tiedonsiirto ja punnitus ovat edistyneet vuosien aikana
Tamtron on toimittanut punnituslaitteita sekä kansainvälisille että kotimaisille rautateille kymmeniä vuosia. Tänä päivänä digitalisaatio ja edistynyt tekniikka mahdollistavat muun massa suuremmat kapasiteetit ja nopeudet, paremman tulosten käsittelyn, tiedonsiirron, pilvipalvelut, etähuollon ja -diagnostiikan.
”Ennen käytettiin ruutupaperia, sen jälkeen tulivat paikalliset PC:t ja tulosteet, ja nykyään tiedot siirretään haluttuihin paikkoihin järjestelmien rajapintojen kautta. Myös punnitus on muuttunut. Ennen punnittiin paikallaan vaunu kerrallaan, kun nykyään nopeimmat kaupalliset punnitukset suoritetaan sadan kilometrin tuntivauhdissa”, summaa Oittinen.
Lue lisää huolto- ja ylläpitopalveluistamme
Kiinnostaako punnitustieto?
Tilaa uutiskirjeemme, ja saat sähköpostiisi muutaman kerran vuodessa ajankohtaista tietoa punnitus- ja annostusratkaisuista.