Optimaalinen kuormapaino on kuljetusyrittäjille elintärkeä, mutta usein haastava toteuttaa käytännössä.

Metsäalalla toimivien yrittäjien on sitouduttava laillisiin ja mahdollisimman tarkkoihin kuormakokoihin. Kuormakoon arvioimiseen vaikuttavat kuitenkin monet asiat, kuten haastavat ympäristöolosuhteet, lumi ja jää, luonnollinen puutavara-aineksen painon vaihtelu sekä inhimilliset virheet. Punnitus onkin tärkeä ja olennainen osa koko puutavaralogistiikkaketjua. Ylikuormausta pyritään välttämään erityisesti tieturvallisuuden vuoksi. Ylikuormauksesta voidaan myös sakottaa. Vajaakuormat taas tarkoittavat yleensä myös tehottomuutta työssä sekä ajan ja muiden resurssien alihyödyntämistä.

TAMTRON ONE TIMBER -PUUTAVARANOSTURIVAA’AN AVULLA VARMISTAT PUUKULJETUSTEN OPTIMAALISEN KUORMAPAINON

Tamtron vastaa alan haasteisiin uuden sukupolven One Timber -puutavaranosturivaa’alla, jonka tarjoaman tarkan punnitustiedon avulla varmistetaan, että oikea kuormapaino saavutetaan. Kuormattu lasti on aina auton painorajojen ja tieliikennesäädösten mukainen.

”Punnitustarkkuus on ykkösjuttu – sen pitää olla hiottu huippuunsa, eikä käyttäjän kädenjälki saa vaikuttaa tarkkuuteen. Olemme Tamtronilla toimineet vuosikymmeniä nosturivalmistajien ja kuljetusyrittäjien kumppanina, ja tunnemme alan haasteet. One Timber on äärimmäisen tarkka, ja se mahdollistaa optimoidun kuorman tekemisen kaikissa olosuhteissa”, kertoo Tamtronin tuotepäällikkö Harri Pentinniemi.

One Timberin suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu asiakkaiden toiveet, kokemukset kentältä eri ympäristöolosuhteissa sekä koko toimiala. Se sopii erityisesti jatkuvaan kuormaukseen ja haastaviin olosuhteisiin. One Timberissa on uuden sukupolven Tamtron One -kosketusnäyttö ja venymäliuska-anturi, jotka ovat toisiinsa yhteydessä langattomasti. Punnitusanturi perustuu venymäliuskatekniikkaan, joten anturissa ei ole kitkaa aiheuttavia liikkuvia osia tai hydrauliikkaa, joka vaikuttaisi punnitustulokseen.

one-timber

OIKEA KUORMAPAINO REAALIAIKAISESTI KOKO ORGANISAATION KÄYTETTÄVISSÄ

One Timber -puutavaranosturivaaka lisää myös läpinäkyvyyttä eri toimijoiden välillä koko puutavaralogistiikkaketjussa. Punnitustiedot siirtyvät automaattisesti vaa’alta pilvipalvelu One Cloudiin.

Esimerkiksi työmääräykset on helppo lähettää kuljettajalle ja vastaavasti punnitustiedot tallentuvat automaattisesti reaaliajassa järjestelmään ilman työn keskeytymistä. Pääurakoitsija voi taas seurata kaikkia alihankkijoiden käsittelemiä puukuormamääriä ja aikatauluja. Myös raportointi ja yhteistyö kumppaniverkoston kanssa helpottuu, kun vaaditut tiedot ovat yhdessä paikassa helposti ja luotettavasti.

”Punnitusanturi on lopulta pieni osa, mutta sillä on suuri merkitys siihen, miten toimijat rakentavat luottamusta toisiinsa ja koko toimintaprosessiin, kaupankäyntiin ja liiketoimintaan. Kun tiedot tallentuvat luotettavaan ja turvalliseen One Cloud -pilvipalveluun punnitustieto on aina oikein ja ajan tasalla. Samalla punnitustietoon yhdistyvät kaikki tarvittavat tiedot ja dokumentit, mikä puolestaan nopeuttaa muun muassa laskutusta”, summaa Tamtronin kotimaan myyntipäällikkö Pauli Suoniemi.

Chmura

TAMTRON ONE TIMBER -PUUTAVARANOSTURIVAAKA:

  • Helppo asentaa ja käyttää
  • Kestävä – valmistettu vaativiin olosuhteisiin
  • Helppokäyttöinen – selkeä käyttöliittymä
  • Tehokas – akun kesto keskimäärin yli 2 viikkoa (vara-akku toimituksessa mukana)
  • Tarkka – Kuormaustapa ei vaikuta punnitustulokseen
  • Tuotetuki ja päivitykset saatavilla etäpalveluna
  • 24/7 tiedonsiirto One Cloud -pilvipalvelulla