Kaivokset ja metallin jalostajat operoivat tyypillisesti keskeytyksettä. Koneilta ja laitteilta vaaditaan suurta toimintavarmuutta ja valmistajalta sen ylläpitämiseksi pitkäjänteistä tukea. Tamtron on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa vaativien pohjoismaisten kaivos- ja metallinjalostusalan toimijoiden ensisijaisena punnitusteknologian toimittajana. Se on myös ollut aktiivinen alan uusien toimijoiden suhteen kehittämällä ratkaisuja esimerkiksi akkumetalliteollisuuden tarpeisiin.
Kaivos- ja metalliteollisuudessa Tamtronin asiakas on useimmiten teollinen loppukäyttäjä, mutta tyypillisesti myös vaikkapa kuljetinjärjestelmien toimittaja. Jälkimmäinen asetelma tarjoaa kaikille osapuolille aidon win-win-tilanteen, jota voidaan havainnollistaa esimerkillä akkumetalliteollisuuden raaka-aineiden siirtoprosessista:
- Loppuasiakas valitsee kustannustehokkaan, luotettavan kuljetintoimittajan, joka ottaa loppuasiakkaan suuntaan kokonaisvastuun järjestelmästä.
- Kuljetintoimittaja tietää varmasti hallitsevansa kuljettimien suunnittelun, valmistuksen ja käyttöönoton sekä kokemusperäisesti sen, että punnitusasiat kannattaa uskoa alan todellisen asiantuntijan vastuulle.
- Tamtronin asiantuntijat keskustelevat kuljetintoimittajan insinöörien kanssa ja yhdessä syntyy tarkka tilannekuva siitä, millaista hihnavaakaa rullapituudet ja -kulmat sekä muut punnitustekniset yksityiskohdat huomioiden kannattaa tarjota. Tässä tapauksessa hihnavaaka muodostaa murto-osan kokonaisinvestoinnin kustannuksista eli kompromissiratkaisut tarkkuuden kärsiessä ja elinkaarikustannusten kasvaessa eivät ole todellinen vaihtoehto.
Kaivos- ja metallinjalostusteollisuuden punnitusratkaisut Tamtronilta
Metallinjalostajien tarpeet vaihtelevat paljon riippuen siitä, mitä metalleja tai niiden esiasteita ollaan valmistamassa. Teräksen valmistus on varsin suoraviivaista suurten tonnimäärien tuotantoa. Harvinaisempia metallijalosteita valmistettaessa tuotantoprosessi sisältää monipuolisemmin erilaisia välivaiheita ja osaprosesseja.
Näissä tarvittava raaka-aineiden käsittely vaatii usein myös suursäkkien purku- tai täyttöasemia. Annostustekniikkana voidaan tarpeen mukaan hyödyntää siilopunnituksia, annostelevia hihnavaakoja, ruuveja, täryjä tai Loss-In-Weight -syöttimiä. Eri teknologioilla on omat etunsa ja rajoitteensa, minkä vuoksi irtomateriaalien annostuskysymyksistä kannattaa keskustella punnitusalan asiantuntijan kanssa.
Sujuvuutta digitaalisen punnituspalvelun avulla
Tamtronin digitaalinen mScales-punnituspalvelu on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Palvelun käyttäjävolyymi on kaksinkertaistunut vuodesta toiseen ja palvelua kehitetään aktiivisesti vastaamaan monipuolistuvaan asiakastarpeeseen.
mScales mahdollistaa Tamtronin asiakkaille ennennäkemättömiä liiketoimintahyötyjä ja on yhdistettävissä kaikenlaisiin vaakoihin alkuperäisestä valmistajasta riippumatta.
Palvelu parantaa merkittävästi teollisen punnitsemisen tehokkuutta, kun kriittiset massaperusteiset tietovirrat automatisoituvat. Turvallinen ja toimintavarma, pilvessä toimiva järjestelmä skaalautuu vaivatta asiakkaan tarpeiden mukaan.
Kaivosteollisuudessa toimiva yritys hyötyy mScalesista esimerkiksi käyttäessään kuormaajavaakoja, dumpperi-/autovaakoja, hihnavaakoja tai siilopunnituksia. Prosessien automatisoituessa paranee myös työturvallisuus.
Kokeneen asiantuntijan avulla paras lopputulos
Digitalisoinnin ja uusien vihreää siirtymää tukevien ratkaisujen rinnalla Tamtron jatkaa aktiivista kehitystyötä teollisen punnituksen ja irtomateriaalien annostuksen osa-alueilla.
Paras lopputulos, eli optimaalinen prosessi sekä parhaiten asiakkaan tarpeisiin ja toiveisiin vastaavat punnitus ja/tai annostusratkaisut, saavutetaan tyypillisesti silloin, kun Tamtron pääsee määrittelemään niitä yhdessä asiakkaan tai insinööritoimiston kanssa.
Tamtron kannustaakin asiakkaitaan ottamaan rohkeasti yhteyttä jo suunnittelun varhaisvaiheissa. Tuomalla kokeneen ja asiantuntevan vaakatalon mukaan jo projektin alussa pääsee asiakas hyödyntämään sen osaamista mahdollisimman kattavasti.
Opas vaakojen ja punnitus-
järjestelmien suunnitteluun
Oppaamme tarjoaa suunnittelijoille ja punnitusjärjestelmän hankinnasta vastaaville tietoa ja neuvoa nykyaikaisen suunnittelun tarpeista ja siitä, miten punnitusjärjestelmästä saadaan kaikki tehot irti liiketoiminnan hyödyksi.
Tamtron mScales – Digitaalinen punnituspalvelu
Vie teollinen punnitus digiaikaan Tamtron mScalesin avulla.
Kiinnostaako punnitustieto?
Tilaa uutiskirjeemme, ja saat sähköpostiisi muutaman kerran vuodessa ajankohtaista tietoa punnitus- ja annostusratkaisuista.