Missio, visio, arvot

YHTENÄ TAMTRONINA TÖITÄ PUNNITUSALAN TULEVAISUUDEN ETEEN

MISSIO

Tavoitteenamme on uudistaa punnitustoimialaa kestävällä tavalla. Mahdollistamme asiakkaillemme kaikilla toimialoilla parhaat toimintaedellytykset hyödyntämällä punnitusalan digitalisaatiota ja datakeskeisiä palveluita. Parannamme tehokkuutta ja edistämme kestävää kehitystä varmistamalla, että ratkaisumme mahdollistavat asiakkaillemme innovaatioita ja toimivat prosessit.

Tamtronilla on asiakaslähtöinen toimintamalli, joka on juurtunut syvälle sen organisaatioon. Asiakkaan ääntä kuunnellaan, ja se huomioidaan sekä palveluiden että tuotteiden kehityksessä. Olemme olemassa asiakkaitamme varten. Tamtron on kansainvälinen toimija, mutta jaamme kaikkialla maailmassa samat konsernin arvot. Yksi näistä on tiimityö, joka näkyy arjessa omistajuutena, vastuunottamisena ja kollegoiden tukemisena.

Tamtronissa innovatiivisuus on istutettu koko yhtiön DNA:han. Toimimme lähellä asiakkaita, joten meille syntyy jo aikaisessa vaiheessa ymmärrys siitä, mihin asiakastarpeet, markkinat ja teknologiat kehittyvät.

VISIO

Tulevaisuuden visiomme on olla paras ja innovatiivisin punnitusteknologiayritys sekä kasvava kansainvälinen toimija.

ARVOT
ASIAKKAIDEMME MENESTYMINEN

Autamme asiakkaitamme menestymään palvelemalla heitä koko asiakkuuden elinkaaren ajan.

JATKUVA KEHITTYMINEN

Haluamme tehdä asioita aina vain paremmin ja jatkuvasti kehittäen. Arvostamme jatkuvaa oppimista ja uskallamme ajatella toisin.

TIIMITYÖ

Kunnioitamme toisiamme, ja edistämme avointa viestintää sekä yhteistyötä.

VASTUULLISESTI KANNATTAVA

Olemme sitoutuneet kestävään ja kannattavaan kasvuun sekä vastuulliseen toimintaan.

Kaikki puhaltavat Tamtronilla yhteen hiileen ja ottavat vastuuta sekä omistajuutta. Meillä on asiakaslähtöinen toimintamalli, joka on juurtunut syvälle organisaatioon. Asiakkaan ääntä kuunnellaan, ja se huomioidaan sekä palveluiden että tuotteiden kehityksessä. Olemme olemassa asiakkaitamme varten, ja se näkyy arjen toiminnassa. Tästä olen varmaan eniten ylpeä tamtronilaisissa. Positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä on myös kaikkien miellyttävä tehdä töitä.
Mikko Keskinen, toimitusjohtaja